MM – edustusvoimistelija Siiri Saukkonen

Voimisteluseura Kiepin ja Suomen edustusvoimistelija Siiri Saukkonen

Siiri Saukkonen (2000) kuuluu Suomen Voimisteluliiton naisten edustusmaajoukkueryhmään. Hänen kehityksensä on ollut tasaista, nousujohteista sekä menestyksellistä.

Juniorivuosina Siiri saavutti mm. useita SM-mitaleita, henkilökohtaisen PM-hopean ja joukkue kultaa, edusti parhaana suomalaisena nuorten olympialaisissa, EYOF kisassa Tbilisissä, GEO 2015.

Ensimmäisissä naisten 2016 SM kisoissa Siiri saavutti upeasti neliottelu- ja joukkuehopeaa.
Kisamenestyksen myötä hän on edustanut Suomea: PM-, PEM-, EM-, Maailman Cup- ja nyt myös MM-kisoissa.

Siiri on erittäin motivoitunut, ahkera ja tunnollinen harjoittelija, jonka vahvuutena ovat kaikki neljä telinettä: hyppy, eritasonojapuut, puomi ja permanto. Siirin kehon liikekieli on puhdasta, taiteellista, sulavaa sekä kaunista katseltavaa.

Kokonaisvaltaisen valmennussuunnitelman toteuttaminen usean vuoden ajan on taannut tasaisen kehityksen kohti kansainvälistä huippua. Hänen tavoitteet, valinnat ja elämäntavat ovat huippu-urheilua ja menestystä tukevia.

Siirin nousujohteisen voimistelu-uran takana on työskennellyt jo vuosia telinevoimistelun rautainen ammattilainen Raija Koivisto-Jalonen. Raijan vuosikymmenien osaaminen sekä ammattitaito on johdattanut useita voimistelijoita kansainvälisen tason voimistelijoiksi. Tulevat MM-kilpauilut ovatkin Raijalle jo kahdeksannet.

Siiri opiskelee Mäkelänrinteen Urheilulukiossa, joka on URHEA:n alainen oppilaitos.
Koulu mahdollistaa ja tukee monin eri tavoin huipulle etenemisessä. Esimerkiksi valmennussuunnitelmaan sovitetun lukujärjestyksen, aamuvalmennukset, terveyspalvelut ja psyykkisen valmennuksen osalta. Näin olleen lajiharjoittelulle taitolajissa mahdollistuu vaadittavat tärkeät 25 – 30 h / vko.

Tavoitteena Tokion olympialaiset 2020

Siirin tavoilleena on Tokion olympialaiset 2020. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää harjoittelua hyvissä olosuhteissa, terveenä ja päämäärätietoisena, myös ulkomailla parempien seurassa. Kansainvälistä kokemusta voi saada vain Suomen rajojen ulkopuolella, siksi kansainvälinen verkostoituminen on tärkeää.

Siirillä on positiivinen elämänasenne; rauhallinen, luottavainen, jalat maassa, sekä kyky kohdata vaikeudet ja epäonnistumisetkin kääntäen ne voitoksi. Hän opastaa nuoria voimistelijoita omalla esimerkillään harjoitussaleilla ja kilpailuissa, ollen näin loistava esikuva niin monelle nuorelle huipulle tähtäävälle voimistelijalle.

Voimisteluseura Kieppi ry | 040-4125035 | kieppi@kieppi.org